Tosielämän diili

Valoya

Luonnollisia keinoja tehostettuun ruoantuotantoon.

Valon värillä on väliä, sillä ravintokasvien ominaisuudet ovat muokattavissa sen avulla. Oikeanväriset valot herättelevät kasvit kasvamaan kookkaammiksi, maukkaammiksi tai ravinteikkaammiksi.

Valoya kehittää LED-tekniikkaan perustuvia valaisinratkaisuja, joiden avulla ruoan kasvattaminen saattaa tulevaisuudessa olla mahdollista sellaisissakin paikoissa joissa luonnonvaloa ei ole.

Kuuntele Radio Novan haastattelu:

Tosielämän diili

Suomalainen yritysmaailma on kokenut viime aikoina monia suuria mullistuksia. Vanhat käsitykset ovat kaatuneet rytisten, kun suuryritysten linjoja on vedetty uusiksi.

Mutta vanhan raunioista versoo nopeasti uutta.

Kotimaista yrityskarttaa piirtävät uudelleen ihmiset joilla on kannuksia, unelmia, ideoita ja ennen kaikkea tahtoa tehdä niistä totta. Samalla he tulevat luoneeksi vientituotteita ja työpaikkoja: siten he auttavat myös toisia toteuttamaan haaveitaan.

Kaikki tämä vaatii rohkeutta ja sisua. Menestys ei tule ilman riskejä, eikä kehitystä tapahdu ilman epäonnistumisia.

Uskallatko heittäytyä kohtalonhyppyyn?