Tosielämän diili

Ovelin

Kitaratunteja pelin ääressä

Kaksi Tampereen teknillisen yliopiston opiskelijaa halusi opetella soittamaan soittimia. He kyllästyivät jatkuvasti puuduttaviin toistomääriin, joita harjoittelu vaati ja miettivät, miten toistoja jaksaisi tehdä tunnista toiseen tuskastumatta. Pelin avulla! Angry Birdsin pelaajakin linkoaa lintuja tuhansia kertoja kyllästymättä.

Entä jos peliin yhdistäisi oikean soittimen? Syntyi WildChords, jonka pelaaja palauttaa eläintarhasta karanneet eläimet takaisin opettelemalla soittamaan kitaraa.

Ovelin esitellään Huomenta Suomessa MTV3-kanavalla 7.11. klo 6.40 ja klo 8.50.

Kuuntele Radio Novan haastattelu:

Tosielämän diili

Suomalainen yritysmaailma on kokenut viime aikoina monia suuria mullistuksia. Vanhat käsitykset ovat kaatuneet rytisten, kun suuryritysten linjoja on vedetty uusiksi.

Mutta vanhan raunioista versoo nopeasti uutta.

Kotimaista yrityskarttaa piirtävät uudelleen ihmiset joilla on kannuksia, unelmia, ideoita ja ennen kaikkea tahtoa tehdä niistä totta. Samalla he tulevat luoneeksi vientituotteita ja työpaikkoja: siten he auttavat myös toisia toteuttamaan haaveitaan.

Kaikki tämä vaatii rohkeutta ja sisua. Menestys ei tule ilman riskejä, eikä kehitystä tapahdu ilman epäonnistumisia.

Uskallatko heittäytyä kohtalonhyppyyn?