Tosielämän diili

Enevo

Jätesensorit säästävät kierrätyskuluja

Espoon Innopolin uumenissa piileskelee elektroniikkaintoilijan märkä uni.

Enevon toimiston puuhanurkassa rakennellaan prototyyppejä MacGyverin hengessä virtapiirien, pihtien, johdonpätkien ja muovinpalojen ympäröimänä. Tuotteesta piti tulla pelkkä ohjelmisto, joka säästäisi taloyhtiöiden jätekustannuksia optimoimalla roska-autojen reittejä.

Maailmasta ei kuitenkaan löytynyt jäteastioiden täyttöastetta mittaavia sensoreita, joten sellaiset piti rakentaa itse – yrityksen ja erehdyksen kautta.

Enevo esitellään Huomenta Suomessa MTV3-kanavalla 22.10. klo 6.40 ja klo 8.50.

Kuuntele Radio Novan haastattelu:

Tosielämän diili

Suomalainen yritysmaailma on kokenut viime aikoina monia suuria mullistuksia. Vanhat käsitykset ovat kaatuneet rytisten, kun suuryritysten linjoja on vedetty uusiksi.

Mutta vanhan raunioista versoo nopeasti uutta.

Kotimaista yrityskarttaa piirtävät uudelleen ihmiset joilla on kannuksia, unelmia, ideoita ja ennen kaikkea tahtoa tehdä niistä totta. Samalla he tulevat luoneeksi vientituotteita ja työpaikkoja: siten he auttavat myös toisia toteuttamaan haaveitaan.

Kaikki tämä vaatii rohkeutta ja sisua. Menestys ei tule ilman riskejä, eikä kehitystä tapahdu ilman epäonnistumisia.

Uskallatko heittäytyä kohtalonhyppyyn?